”Olemme virallisesti päättämässä RCF-maahantuonnin Suomessa elokuun alussa omalta osaltamme.” kertoo Intersonic Oy:n myyntijohtaja Antti Rintamäki. ”Alkukesän aikana italialaisen kaiutinvalmistajan kanssa käydyt neuvottelut on käyty hyvässä hengessä ja läsnä on ollut molemminpuolinen kunnioitus. Olemme yhdessä kuitenkin tulleet siihen lopputulokseen, että maahantuontia ei enää jatketa.”

Ei uusia tilauksia – myös takuuhuolto päättyy

Viimeiset tehdastilaukset on tehty heinäkuun aikana ja emme ota enää vastaan uusia tilauksia RCF-tuotteista. Samalla myös takuuhuolto RCF-tuotteiden osalta päättyy. Jälkitoimituksessa olevat asiakastilaukset toimitamme normaalisti tilausvahvistusten mukaisesti tai tarvittaessa olemme yhteydessä asiakkaisiimme mahdollisten muutosten osalta. Keskeneräiset huoltotyöt suoritetaan myös loppuun normaalisti.

Varaston loppuunmyynti

Olemassaoleva RCF-varastomme myydään loppuun ja suuremmista eristä voimme tehdä hyviä erikoistarjouksia. Ota rohkeasti yhteyttä!

Kaiutinvalikoima edelleen laaja

”Olemme kiitollisia yhteisistä RCF-vuosista ja toivotamme valmistajalle menestyksekästä tulevaisuutta! Meillä on muutoksen jälkeenkin tarjolla erittäin laaja ja laadukas kaiutinvalikoima asiakkaillemme, esimerkiksi L-Acoustics, Biamp, Renkus-Heinz, Community, Atlas IED, Cloud sekä Spottune -valmistajien valikoimista” tiivistää Rintamäki.

LISÄTIETOJA: